Luostarin haltijatar pulppuaa riemua ja tarinoita. Puhkeaa laulamaan Kesäpäivää Kangasalla, johon yhdyn. Akustiikka erinomaiseksi todistettu. Kynttilä ilmestyy käteeni, minut asetetaan pirun(?)viereen. Kuva on otettava. Haltijatar nauraa ja tanssii ohjauksensa vieressä. Maksua ei ota, vaikka taksat on.
Seuraavassa kellarissa palaa takassa tuli. Akvarellit pöydällä auki. Pyhäinkuvia jatkumona, seassa muutama viekoitteleva alaston daami. Ihailen kastanjoista tehtyjä rukousnauhoja. Hetkeksi unohtuu hiki, joka liimaa mekon ihoon ja valuttaa puroja pitkin kroppaa. Ulkona +35.
Turussa Luostarinmäellä yksi kesän ihanimmista kohtaamisista.
Tämä on ollut aitojen, syvien ja lämpimien kohtaamisten kesä.
Hieno kesä.
Kotini on siellä, missä saan oven lukkoon, missä nukun, missä ei ole ulkopuolisia.
Koti ei ole minulle vain virallinen osoitteeni. Se voi olla missä vain, muttei koskaan toisten nurkissa.
Matkoilla olen aina kotona. Ihan sama onko seinät hotellihuoneen,laivanhytin tai vuokra-asunnon, jos siellä on paikka mihin voin asettaa ajatukseni, hammasharjani ja talismaanini.
Koti on oma rauha.
Kyllikki Villa sanoi:"Koti on oma kieli."
Näihin pohdintoihin Taivaantarkkailijan innoittamana.
Tässä kauttaaltaan hienossa paikassa suurimman vaikutuksen minuun teki itse ateljee. Etukäteen en osannut kuvitella veistosten voimaa.
Kesän vetonaulana Visavuoressa on luonnolliseen kokoon lavastettu huone, joka oikeasti sijaitsi Rue Batignollesilla ja jonka kuvanveistäjä jakoi Axel Gallenin kanssa. Se on osa erikoisnäyttelyä Wikströmin Pariisin ajasta.
Emil Wikströmin ateljeekoti Sääksmäellä.
Rapola-Svinhufvudin synnyinkotiseutu
Sääksmäen Seuratalo
Voipaalan kartano - Valkeakoski
